Nature Experts

August 2017

Käväise Suomenlinnassa

Suomenlinna on kesällä oiva paikka käydä haistelemassa merituulta. Vain lyhyt lauttamatka Kauppatorilta ja olet aivan toisessa maailmassa, pois keskustan hälystä. Jo lauttamatkalla voi harjoitella lentävien lokkien määrittämistä, mmm. Selkä- ja kalalokkeja lentää lautan perässä ravintoa etsien.
Loppukesällä monet vallien kukat ovat jo kukkineet, mutta vielä löytyy kiinnostavia lajeja. Vanhaan venäläiseen kasvifaunaan kuuluva ukonpalko on jo siemenvaiheessa, mutta sen tuoksu tuntuu varsinkin lämpiminä päivinä valleilla. Jänönapila on myös vanha kauttakulkupaikkojen laji, ja sitä on myös pieniä kasvustoja.
Lintujen pesintäkausi on lopuillaan, monilla lajeilla on jo poikaset lennossa. Nurmikoilla laiduntaa valkoposkihanhia harmaiden poikastensa kera, rastaiden poikaset lentelevät talojen pihapiirissä ja valleilla hätäilee niittykirvinen.

039A9925_edit
Selkälokki.



039A0091_edit
Jänönapila.

039A0053_edit
Peltotaskuruohon kypsyvä siemen. Siemen muistuttaa hieman rahaa, ja kasvin nimi onkin ruotsiksi penningsört.

039A0026_edit
Valkoposkihanhia.

039A0104_edit
Susisaaren raittia reunustavat vanhat puurakennukset.

Maarintornin kahlaajaranta

Laajalahti on valtakunnallisesti arvokas lintuvesi Espoon ja Helsingin rajalla. Loppukesällä lahden länsirannalle kerääntyy kahlaajia ja sorsia lepäilemään ennen syysmuuttoa. Otaniemen puolella oleva Maarin lintutorni on ehdottomasti paras paikka tarkkailla lietteellä ruokailevia ja lepäileviä lintuja.
Viikonloppuisin paikalla käy paljon lintuharrastajia ja kokeneemmilta harrastajilta voi aina kysyä neuvoa joskus vaikeastikin määritettävien lajien tunnistamiseen. Syysmuutolla on paljon nuoria lintuja tai yksilöitä jotka jo vaihtavat kesän juhlapuvun talvipukuun. Silloin ne voivat näyttää erilaisilta kuin lintukirjan kuvissa, mikä vaikeuttaa tunnistamista.
Paikalle pääset parhaiten Oteniemeen tai Kehä I pitkin menevillä linja-autoilla.

2017-07-20 22.26.08