Pakkanen
Pakkasta Puijon kuusimetsässä
07/01/25 20:29
Pakkanen kiristyi vuodenvaihteen jälkeen erityisesti Keski- ja Pohjois-Suomessa. Puijon hieno kuusimetsäkin sai vähitellen huurrekuorrutuksen.
Talvi saapui, vihdoin
06/01/25 20:04
Vuosi 2024 oli lämmin. Etelä-Suomessa lämpöä riitti pitkälle syksyyn. Vielä joulukuussakin oli useita lämpöasteita, lunta ei ollut ja vesistöt olivat sulia.
Vuoden vaihtuessa tilanne hieman muuttui, ohut lumikerros peitti maan, ja vesistöt jäätyivät.
Helsingin Töölönlahdella ja Eläintarhanlahdella talvehtivat vesilinnut kertyivät pieneneviin suliin. Paikalla oli yli 1000 sinisorsaa, kyhmyjoutsenia, kanadanhanhia, muutama harmaasorsa ja telkkä sekä isokoskeloita. Harvinaisimmat talvehtijat ovat kaksi silkkiuikkua. Kalalokkeja ja harmaalokkeja oli runsaasti. Lokit saivat ruokaa lintujen ruokkijalta.
Jos pakkaset jatkuvat ja sula pienenee, osa talvehtivista vesilinnuista voi olla vaikeuksissa.
Kalalokkeja Töölönlahdella.
Vesilintuja Eläintarhanlahden sulassa.