Nature Experts

Luonto

Talvikävely Uutelassa ja Skatalla

Talvi on ollut lauha ja Suomenlahdelle ei ole muodostunut kunnon jääpeitettä. Helsingissä vain sisälahdilla on jäätä. Vuosaaren Uutelassa on helppo tehdä pieni kävelyretki luontopolkua pitkin. Ruokintapaikalla pyörii tiaisia ja mustarastaita, yksi puukiipijäkin. Rannan tervalepikossa hyörii muutamia pyrstötiaisia.
Vesialueelta löytyy noin 100 allia, toistakymmentä tukkasotkaa, iskokoskeloita ja telkkiä. Yksinäinen harmaahaikara istuu laiturin päällä. Ajoittain vihmoo vettä, mutta sää on oikein sopiva luonnosta nauttimiseen.
Pieni kierros kuusikossa ei tuota havaintoa pohjantikasta. Tikan kuorimia puita on kyllä nähtävissä. Talvipäivä on lyhyt, hämärän tultua ruokintapaikan ympäristökin hiljenee. On aika lähteä kotiin. Mutta viimeistään keväällä taas uudelleen.
Uutelaan on helppo päästä myös julkisilla kulkuneuvoilla Vuosaareen, josta voi kävellä polkuja pitkin itselleen sopivan pituisen lenkin.
2018-01-27 13.40.30

2018-01-27 13.43.59

Talviretkiä peltoaukeille

Kun lumi peittää maan, kasvien ja eläinten havainnointi vaikeutuu. Avoimilla pelloilla voi lumen pinnalla nähdä eläinten jälkiä merkkinä niiden yöllisestä liikkumisesta alueella. Mutta päivällä pellot ovat usein autioita lumilakeuksia.
2018-01-19 11.31.11
Silloin eläimiä kannattaa etsiä peltosaarekkeista ja peltojen reunoilta. Monesti latojen ympäristöt ovat hyviä paikkoja, sillä latoihin jääneet heinät tai viljat ja niiden siemenet houkuttelevat pikkujyrsijöitä ja ne taas houkuttelevat saalistajia. Myyräjahdissa ovat mm. Lumikko, kärppä tai kettu. Tänä talvena on Etelä-Suomea myöten nähty tavallista enemmän myös siivekkäitä petoja, hiiripöllöjä ja jopa lapinpöllöjä.

039A1421_edit
Hiiripöllö

Syksyn sateessa

Loka-marraskuu on ollut todella tuulista ja sateista ainakin täällä etelärannikolla. No, on ollut aikaa tehdä vuoden paperityöt kasaan ja suunnitella jo ensi vuoden toimintaa. Vaikka vuoden pimein aika on käsillä, luonnosta voi silti löytää värejä ja valopilkkuja, kuten alla olevat kuvat aiemmilta vuosilta osoittavat. Lämmintä päälle ja maastoon vaan!
Isokoskeloita
IMG_1929_edit
Helmipöllö
IMG_9428_edit
Närhi
IMG_2499_edit

Tammisaaressa voit nauttia syksyn väreistä

Raaseporin kaupunkiin kuuluva Tammisaari on tunnettu vanhoista idyllisistä taloistaan, idyllisistä kujistaan ja Ramsholmenin kauniista lehdosta. Syksyllä vanhojen pihojen vaahterat tuovat väriä maisemaan. Oiva retkikohde kaikille vuodenajasta riippumatta. Ja matka esimerkiksi pääkaupunkiseudulta ei kestä kauaa.


DSCN0215

DSCN0213

DSCN0228

Kuvasatoa kesän retkiltä

Syyskuu kääntyy lopuilleen ja Helsingin ja Vantaan kaupungeille tehdyt luontoretket ovat myös tältä vuodelta lähes ohi. Vuosi on sujunut hyvin, ja kaupunkien retkistä ovat nauttineet sadat osallistujat. Retkille on osallistunut laaja kirjo ihmisiä, vanhaa sanontaa käyttäen vauvasta vaariin. Mukana on ollut myös ulkolaisia, jotka ovat vierailulla pääkaupunkiseudulla. Syksyn sieniretkelle osallistui mm. Parikymmentä kiinalaista, joita Suomen puhdas luonto ja sienestys mahdollisuus kiinnostivat. Sieniretkien lisäksi huippusuosittuja ovat olleet mm. Harakan rupikonnaretki, Viikin linturetket, kasviretket Vantaalla ja Helsingissä ym ym.

Ensi vuonna taas jatketaan. Nyt on hyvä tilaisuus antaa palautetta ja lähettää vaikkapa ehdotuksia uusista retkistä. Voit tehdä sen sähköpostilla info@natureexperts.fi

Alla olevia kuvia ovat ottaneet Seppo Parkkinen, Eero Haapanen, Tiina Parkkima ja Pekka Varis.

Pasted Graphic 2
Eero Haapanen esittelee uuttukyyhkyn rengastusta Viikissä.

Pasted Graphic 3
Dan Sävel opastaa Harakan saarella

Pasted Graphic 4
Uutelan yölaulajaretki kesäkuussa, Paul Segersvärd opastaa.

Pasted Graphic 5
Leinelän metsässä oppaana oli Tiina Parkkima.

Pasted Graphic 6
Ylästön metsävaelluksella Seppo Parkkinen näyttää lauhahiipijää suurennettuna kameran ruudulta nuorelle osallistujalle.

Pasted Graphic 7
Täydenkuun rupikonnaretki Harakkaan on aina suosittu, eikä syyttä.

Pasted Graphic 1
Erkki Makkonen esittelee hienoa metsikköä Malminkartanon retkellä.

Pasted Graphic 8
Timmermalmin metsässä on oppaalla (Paul Segersvärd) ja opastettavalla hymy herkässä.



Käväise Suomenlinnassa

Suomenlinna on kesällä oiva paikka käydä haistelemassa merituulta. Vain lyhyt lauttamatka Kauppatorilta ja olet aivan toisessa maailmassa, pois keskustan hälystä. Jo lauttamatkalla voi harjoitella lentävien lokkien määrittämistä, mmm. Selkä- ja kalalokkeja lentää lautan perässä ravintoa etsien.
Loppukesällä monet vallien kukat ovat jo kukkineet, mutta vielä löytyy kiinnostavia lajeja. Vanhaan venäläiseen kasvifaunaan kuuluva ukonpalko on jo siemenvaiheessa, mutta sen tuoksu tuntuu varsinkin lämpiminä päivinä valleilla. Jänönapila on myös vanha kauttakulkupaikkojen laji, ja sitä on myös pieniä kasvustoja.
Lintujen pesintäkausi on lopuillaan, monilla lajeilla on jo poikaset lennossa. Nurmikoilla laiduntaa valkoposkihanhia harmaiden poikastensa kera, rastaiden poikaset lentelevät talojen pihapiirissä ja valleilla hätäilee niittykirvinen.

039A9925_edit
Selkälokki.



039A0091_edit
Jänönapila.

039A0053_edit
Peltotaskuruohon kypsyvä siemen. Siemen muistuttaa hieman rahaa, ja kasvin nimi onkin ruotsiksi penningsört.

039A0026_edit
Valkoposkihanhia.

039A0104_edit
Susisaaren raittia reunustavat vanhat puurakennukset.

Maarintornin kahlaajaranta

Laajalahti on valtakunnallisesti arvokas lintuvesi Espoon ja Helsingin rajalla. Loppukesällä lahden länsirannalle kerääntyy kahlaajia ja sorsia lepäilemään ennen syysmuuttoa. Otaniemen puolella oleva Maarin lintutorni on ehdottomasti paras paikka tarkkailla lietteellä ruokailevia ja lepäileviä lintuja.
Viikonloppuisin paikalla käy paljon lintuharrastajia ja kokeneemmilta harrastajilta voi aina kysyä neuvoa joskus vaikeastikin määritettävien lajien tunnistamiseen. Syysmuutolla on paljon nuoria lintuja tai yksilöitä jotka jo vaihtavat kesän juhlapuvun talvipukuun. Silloin ne voivat näyttää erilaisilta kuin lintukirjan kuvissa, mikä vaikeuttaa tunnistamista.
Paikalle pääset parhaiten Oteniemeen tai Kehä I pitkin menevillä linja-autoilla.

2017-07-20 22.26.08

Tämä sivusto käyttää evästeitä toiminnassaan.